Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Pekka Hyvönen

The updating of forest resource data for management planning for privately owned forests in Finland

Hyvönen P. (2007). The updating of forest resource data for management planning for privately owned forests in Finland. https://doi.org/10.14214/df.38

Tiivistelmä

Yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistus metsäsuunnittelua varten. Suomessa metsävaratiedot metsäsuunnittelua varten on perinteisesti kerätty 10–15 vuoden välein toistettavilla kuvioittaisilla maastoarvioinneilla. Kerättyä metsävaratietoa käytetään tilakohtaisten metsätaloussuunnitelmien laadinnassa. Inventointien välissä metsätaloussuunnitelmaa ja metsävaratietoa voidaan käyttää esimerkiksi puukaupan ja metsänhoidon operatiivisen toiminnan suunnittelussa. Operatiivisessa suunnittelussa tiedon tulee olla mahdollisimman ajantasaista. Tämän vuoksi kiinnostus kustannustehokkaita metsävaratiedon ajantasaistusmenetelmiä kohtaan on lisääntynyt. Tutkimuksen tavoitteena oli testata mahdollisia menetelmiä yksityismetsien metsävaratiedon ajantasaistukseen. Pääkriteerinä menetelmien valinnassa oli, että menetelmät voidaan liittää metsäkeskusten käytössä olevaan suunnittelujärjestelmään kohtuullisilla järjestelmän muutoksilla. Kolme testattua menetelmää olivat: a) automaattinen kuvioittainen ja osakuvioittainen tulkinta kaukokartoitusmateriaaleilta hyödyntäen ei-parametrista estimointia, b) muutosten seuranta sekä c) kuviotason muutostunnistus ilmakuvilta. Automaattinen kuviotason tulkinta keskiresoluution satelliittikuvalta sekä kuvio- ja osakuviotason tulkinta korkean resoluution ilmakuvalta eivät yltäneet asetettuihin metsikkötunnusten ja toimenpide-esitysten tarkkuustavoitteisiin. Näillä menetelmillä voidaan kuitenkin tuottaa kohtuullisen tarkkaa metsikkötietoa. Osakuvioittainen ilmakuvatulkinta todettiin jatkotutkimusten arvoiseksi. Muutoskuvioiden seuranta todettiin mahdolliseksi menetelmäksi metsävaratietojen ajantasaistuksessa. Kuvioilla tehdyistä metsänhoidollisista toimenpiteistä löydettiin 75 % metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen tietokannoista. Ajantasaistetun metsätaloussuunnitelman koostamisessa muuttumattomien kuvioiden puustotiedot ajantasaistettiin kasvumalleilla ja toimenpidekuvioiden puustotiedot uusilla inventointitiedoilla. Näin koostettu suunnitelma oli yhtä luotettava kuin pelkästään uudesta inventointitiedosta koostettu suunnitelma. Eriaikaisiin ilmakuviin perustuva kuvioiden muutostunnistus todettiin tehokkaaksi apumenetelmäksi muutosten seurannassa. Muutosluokituksen kokonaistarkkuus oli lähes 85 % ja harvennetuista kuvioista löydettiin 84 %. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella muutoskuvioiden seuranta täydennettynä eriaikaisten ilmakuvien muutostunnistuksella on vaihtoehtoinen menetelmä yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistuksessa.

Avainsanat
ei-parametriset menetelmät; kuvioittainen arviointi; ajantasaistus; kuviotiedot; muutostunnistus; segmentti

Tekijä
  • Hyvönen, University of Joensuu, Faculty of Forestry Sähköposti pekka.hyvonen@metla.fi (sähköposti)

Julkaistu 10.5.2007

Katselukerrat 5948

Saatavilla https://doi.org/10.14214/df.38 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0

Osajulkaisut

Hyvönen, P. 2002. Kuvioittaisten puustotunnusten ja toimenpide-ehdotusten estimointi k-lähimmän naapurin menetelmällä Landsat TM -satelliittikuvan, vanhan inventointitiedon ja kuviotason tukiaineiston avulla. Metsätieteen aikakauskirja 3/2002: 363–379.

http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff02/ff023363.pdf

Hyvönen, P., Pekkarinen, A. and Tuominen, S. 2005. Segment-level stand inventory for forest management. Scandinavian Journal of Forest Research 20(1): 75–84.

https://doi.org/10.1080/02827580510008220

Hyvönen, P., Pekkarinen, A. and Tuominen, S. 2007. Ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen otannan luotettavuus puustotunnusten ei-parametrisessa estimoinnissa. Metsätieteen aikakauskirja 1/2007: 39–53.

http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff07/ff071039.pdf

Hyvönen, P. & Korhonen, K.T. 2003. Metsävaratiedon jatkuva ajantasaistus yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja 2/2003: 83–96.

http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff03/ff032083.pdf

Hyvönen, P. & Anttila, P. 2006. Change detection in boreal forests using bi-temporal aerial photographs. Silva Fennica 40(2): 303–314.

https://doi.org/10.14214/sf.345


Rekisteröidy
Click this link to register to Dissertationes Forestales.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Ge Z.-M., (2011) Effects of climate change and management on grow.. Dissertationes Forestales vol. 2011 no. 122 artikkeli 1905 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jia X., (2017) Dynamics and biophysical controls of carbon, wat.. Dissertationes Forestales vol. 2017 no. 238 artikkeli 7695 (poista) | Muokkaa kommenttia
He W., (2025) The hidden carbon fluxes — unearthing root-relat.. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 364 artikkeli 25002 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kostiainen K., (2007) Wood properties of northern forest trees grown u.. Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 47 artikkeli 1829 (poista) | Muokkaa kommenttia
Leppälammi-Kujansuu J., (2014) Norway spruce fine root dynamics and carbon inpu.. Dissertationes Forestales vol. 2014 no. 183 artikkeli 1965 (poista) | Muokkaa kommenttia
Pesonen A., (2011) Comparison of field inventory methods and use of.. Dissertationes Forestales vol. 2011 no. 113 artikkeli 1899 (poista) | Muokkaa kommenttia
Karjalainen V., (2025) Crtitical aspects in trafficability of forest te.. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 368 artikkeli 25006 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mei Q., (2011) Social climate of forest bioenergy development i.. Dissertationes Forestales vol. 2011 no. 131 artikkeli 1914 (poista) | Muokkaa kommenttia
Koskivaara A., (2025) Innovation systems for sustainability: insights .. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 374 artikkeli 25013 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rasilo T., (2013) Connecting silvan and lacustrine ecosystems: tra.. Dissertationes Forestales vol. 2013 no. 155 artikkeli 1938 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kanerva S., (2007) Plant secondary compounds and soil microbial pro.. Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 52 artikkeli 1836 (poista) | Muokkaa kommenttia
Goltsev V., (2014) Estimation of potential production of energy woo.. Dissertationes Forestales vol. 2014 no. 171 artikkeli 1954 (poista) | Muokkaa kommenttia
Heinonen T., (2007) Developing spatial optimization in forest planning Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 34 artikkeli 1817 (poista) | Muokkaa kommenttia
Junttila S., (2019) Utilizing multispectral lidar in the detection o.. Dissertationes Forestales vol. 2019 no. 277 artikkeli 10201 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nuutinen Y., (2013) Possibilities to use automatic and manual timing.. Dissertationes Forestales vol. 2013 no. 156 artikkeli 1939 (poista) | Muokkaa kommenttia
Gong J., (2013) Climatic sensitivity of hydrology and carbon exc.. Dissertationes Forestales vol. 2013 no. 166 artikkeli 1948 (poista) | Muokkaa kommenttia
Honkaniemi J., (2017) Integrating mechanistic disturbance models and s.. Dissertationes Forestales vol. 2017 no. 241 artikkeli 7726 (poista) | Muokkaa kommenttia
Peris-Llopis M., (2025) Fires in Mediterranean forests: patterns of occu.. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 369 artikkeli 25007 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kymäläinen H., (2025) Well-being and productivity of forest machine op.. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 370 artikkeli 25014 (poista) | Muokkaa kommenttia
Villa A., (2007) Fuel switching, energy saving and carbon trading.. Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 35 artikkeli 1821 (poista) | Muokkaa kommenttia
Toivonen R., (2011) Dimensionality of quality from a customer perspe.. Dissertationes Forestales vol. 2011 no. 114 artikkeli 1896 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kivinen V.-P., (2007) Design and testing of stand-specific bucking ins.. Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 37 artikkeli 1819 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ville A. S. H. G., (2025) Through a glass darkly – shedding light on silen.. Dissertationes Forestales vol. 2025 no. 367 artikkeli 25005 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyvönen P., (2007) The updating of forest resource data for managem.. Dissertationes Forestales vol. 2007 no. 38 artikkeli 1823 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset